B2
Conikuvat

Näyttelyt

Näyttelyt muualla ja ennen Kupliita

Pecos Bill – Se villein lännen sarjis

Näyttely esittelee Pecos Bill -sarjakuvalehden kultakautta 1953–1961, jolloin Suomessa julkaistiin 163 numeroa. Välivaiheen jälkeen sankari teki paluun vuosina 1963–1968 ilmestyneissä 67 pienikokoisemmassa lehdessä. Näyttely on tamperelaisen keräilijän FT Kari Elkelän kokoama.

Pecos Bill sarjakuvalehti aloitti italiassa 1949 Guido Martinan käsikirjoittamana ja Raffaele Paperellan piirtämänä. Jatkossa mukaan tuli useita muitakin piirtäjiä. Suomessa Pecos Billin julkaiseminen alkoi 1953 ja lehti saavutti nopeasti suuren suosion, jonka taustalla olivat loisteliaat värit, huikeat maisemat, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja jännittävästä tilanteesta toiseen poukkoilevat tarinat.

www.postimuseo.fi

pecosbill2

Vanha kunnon Jaska Jokunen – Tenavat 60 vuotta Suomessa

Charles M. Schulzin Tenavat on sanomalehtisarjakuvien ehdoton klassikko, joka ilmestyi vuosina 1950–2000. Suomessa Tenavat alkoi ilmestyä vuonna 1959 Ilta-Sanomissa ja saman kustantajan Viikkosanomissa. Ilta-Sanomat julkaisee Tenavia edelleen, ja lehden sarjakuvatoimittaja ja Tenavien kääntäjä Juhani Tolvanen kokosi näyttelyn sen kunniaksi, että sarjakuva on ilmestynyt Suomessa 60 vuotta.

Lisänä näyttelyssä on suomalaisten sarjakuvantekijöiden Tenavat-tribuuttistrippejä, jotka ilmestyivät Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana marraskuussa 2019.

Tenavat_Tampere

Finno-Ugric Comics – Suomalais-ugrilaisia sarjakuvia

Elävä kieli -yhteisötaideprojektin tarkoituksena on edistää uhanalaisten kielten käyttöä sarjakuvan avulla ja tukea kielten säilymistä. Hanke on järjestänyt sarjakuvatyöpajoja oman kielensä parissa työskenteleville ammattilaisille ja opiskelijoille Venäjällä, Suomessa ja Virossa vuodesta 2015 lähtien. Näyttelyssä esiteltävien sarjakuvien piirtäjät ovat toimittajia, opettajia, kirjastojen, päiväkotien ja museoiden työntekijöitä, kulttuuritoimijoita ja järjestöaktiiveja. Sarjakuvia on piirretty vähemmistökielillä työpajoissa Udmurtiassa, Mari Elissä, Komi-Permjakissa, Komin tasavallassa, Hanti-Mansiassa, Mordoviassa ja Leningradin alueella Venäjällä sekä Setumaassa Virossa. Lisäksi työpajoja on järjestetty karjalankielisille osallistujille Karjalan tasavallassa, Tverissä ja Suomen puolella Joensuussa sekä saamenkielisille Kuolan niemimaalla, Inarissa ja Kaarasjoella Norjassa.

Retkikuntaan kuuluvat sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen (Suomi), kielitieteilijä Anna Voronkova (Venäjä) ja yhteisöpedagogi Katri Silvonen (Suomi). Elävä kieli -projektin todellisia sankareita ovat kuitenkin paikalliset vähemmistökieliaktivistit, jotka väsymättä taistelevat kieltensä säilymisen puolesta piirtämällä sarjakuvia elämästään, historiastaan, tarinoistaan ja niin edelleen – omalla kielellään! Sarjakuvat ovat olleet esillä useissa näyttelyissä ja niitä on julkaistu pienlehtinä, postikortteina, sosiaalisessa mediassa sekä paikallislehdissä. Näyttely jatkaa maailmankiertuettaan ja sarjakuvista julkaistaan myös kirja.

Näyttely on ollut esillä Suomessa, Venäjällä, Virossa ja Norjassa niin yliopistoilla ja konferensseissa kuin pienissä kylämuseoissa ja festivaaleillakin. Näyttelyä on voinut ihailla muunmuassa KomMissia-sarjakuvafestivaalilla ja vähemmistökielten kääntäjien seminaarissa Moskovassa (2017) sekä suomalais-ugrilaisen opiskelijakonferenssin IFUSCO:n yhteydessä Tartossa (2018). Vuonna 2019 näyttely jatkoi Pietarin kautta Helsingin sarjakuvafestivaaleille. Näyttelyn sarjakuvat on toteutettu suomalais-ugrilaisilla kielillä, mutta näyttelyssä on mukana myös englannin- ja venäjänkieliset käännökset. Näyttelyn pienempi versio oli esillä myös Tampere Kuplii festivaaleilla Tampere-talossa 2019.

Lisätietoa: www.finnougriccomics.com

finnougric

Alakoululaisten Ollaan eläimiä -sarjakuvanäyttely

Sarjakuvanäyttelyssä on esillä Tampereen yliopiston normaalikoulun 2. luokkalaisten oppilaiden sarjakuvia teemasta Ollaan eläimiä. Oppilaiden sarjakuvaprosessia ohjasivat opettajaopiskelijat osana heidän opintojaan. Sarjakuvan laadinta lähti liikkeelle sarjakuvan ilmaisukeinojen tarkastelusta, oman sarjakuvan ideoinnista ja luonnostelusta kohti viimeistelyä. Tausta-ajatuksena oli opetussuunnitelman tavoite, jossa oppilaita kannustetaan käyttämään ja tuottamaan erilaisia tekstejä.

Mikko Väyrynen – Originaaleja – Originals

Mikko Väyrysen lyijykynillä tekemiä originaaleja Omissa käsissä -sarjakuvakirjasta. Omissa käsissä on kolmen sukupolven tragikomedia. Tarinan päähenkilö Artsi on oman elämänsä sivuhenkilö, joka perisuomalaiseen tapaan on kyvytön kohtaamaan ihmiset kasvotusten ja aiheuttamaan heille mielipahaa.

Väyrysen ällistyttävän hallittu kädenjälki, eleettömästi elokuvallinen sarjakuvakerronta ja hiljaisesti sisäänpäin räjähtävät henkilöhahmot tekevät Omissa käsissä -tarinasta kotimaisen vakavikkohuumorin modernin klassikon.

Mikko_Vayrynen

Ville Anger: 20 Years In My Head – Ville Angervuoren keikkajulisteita, levynkansia yms. 2000–2020

Graafikko, kuvittaja ja muusikko Ville Angervuori on iskenyt omaleimaisesti rokkaavan kädenjälkensä 2000-luvun kotimaiseen musiikkikulttuuriin. Popkulttuuri, heavy metal, hardcore punk, sarjakuvazine-estetiikka ja korkealentoinen kuvataide ottavat mittaa toisistaan lukemattomissa levynkansissa, keikkajulisteissa, t-paita-, kangaskassi- ja skeittilautadesigneissa. Angervuoren näkemys on leimannut mm. Combat Rock -levy-yhtiön visuaalista ilmettä. Retrospektiivinen katsaus muusikkograafikon meininkeihin nähdään luonnollisesti Pääkirjasto Metson musiikkiosastolla.

Ville_Angervuori (1)

NÄYTTELYT TAMPERE-TALOSSA

Kamala luonto

Tampere Kupliin kunniavieraat Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen ovat koonneet näyttelyn uusimman Kamala luonto -kirjan materiaalista. Mukana myös piirrosoriginaaleja ja sarjakuvan eri työvaiheita.
Sarjakuvan nettisivu: www.kamalaluonto.fi

Kamala Luonto

Miguel Francisco: Cómics

Näyttely esittelee Tampere Kupliin espanjalaisen kunniavieraan Miguel Franciscon töitä.

Nykyään Helsingissä asuva Miguel Francisco (s. 1968 Barcelonassa) on työskennellyt sarjakuvien, animaation, mainosten ja tietokonepelien parissa 1980-luvun puolivälistä saakka. Hän aloitti uransa Espanjassa tekemällä sarjakuvia, mutta siirtyi 1990-luvun lopulla mainosgraafikoksi. Sen jälkeen hän on työskennellyt animaatiostudioille Espanjassa ja Tanskassa ja peliyhtiöille kuten Rovio ja Seriously hahmosuunnittelijana ja kuvakäsikirjoittajana.

Paluu sarjakuvan pariin tapahtui sarjakuvaromaanilla De Espaces Vides "Tyhjät tilat", joka ilmestyi Espanjassa ja Ranskassa 2017. Sarjakuva perustuu Franciscon perheen muistoihin Espanjan sisällisodan ajoilta. Seuraava sarjakuvakirja, Marion Achardin kirjoittama "Chronique d'un spectacle vivant" ilmestyy aikanaan Ranskassa Delcourtin kustantamana.
Nettisivu: www.miguelillustrator.myportfolio.com

miguel

Ilpo Koskela: Lights on! – Historia eloon sarjakuvan keinoin

Suomen ja Viron Metsähallitusten Lights On! -projektissa muinaiskohteiden historiaa tuodaan esille kuvitusten ja sarjakuvan avulla. Valmiit työt käännöksineen ovat luettavissa 100 cm leveänä tauluna itse paikassa, johon tarina tunnistettavasti liittyy. Osa töistä esitellään mobiiliversioiden kuvituksina, joita vieraat pääsevät tutkimaan paikan päällä QR-koodin omaan älylaitteeseensa kuvaamalla. Kohteita on neljä Suomessa ja neljä Virossa.

Ilpo Koskela sai luettavakseen kohteiden historiasta kertovia kirjoja sekä teksti- ja kuvareferenssi-informaatiota, joita käyttäen hän käsikirjoitti kuudesta yhdeksään 1–4-ruutuista sarjakuvatarinaa jokaisesta kohteesta. Projekti eteni synopsiksista lyijykynäluonnoksiin sekä niistä historian tuntijoiden sekä arkeologien kommentoinnin ja korjausehdotusten kautta valmiiksi paino-originaaleiksi. Valmiit taulut ovat jo luettavissa eri kohteissa.

mementomori

Memento Mori – Tiitu Takalon sarjakuvaoriginaaleja

Tamperelaisen Tiitu Takalon yli 200-sivuinen sarjakuvakirja kertoo taiteilijan odottamattomasta elämänmuutoksesta ja siitä selviämisestä. Aivoverenvuoto vei Takalon sairaalahoitoon ja pitkälle toipumisjaksolle, ja sai miettimään elämää laajemminkin. Omaelämäkerrallisena sarjakuvablogina alkanut hanke on juuri ilmestynyt myös kirjana.

Näyttelyssä on esillä Tiitu Takalon upeita alkuperäissivuja WSOY:n julkaisemasta sarjakuvakirjasta.

mementomori

Elves at the Airport – islantilais-suomalainen sarjakuvanäyttely

Näyttely esittelee neljän islantilaisen ja neljän suomalaisen sarjakuvantekijän yhteistuotoksia. Sarjakuvateokset toteutettiin Elves at the Airport -sarjakuvatyöpajassa, joka pidettiin Helsingissä Sarjakuvakeskuksella ja Loukko Alakulttuurikeskuksella 9.–12.9.2019. Teokset luotiin taiteilijapareina, joissa oli jokaisessa yksi suomalainen ja yksi islantilainen tekijä. Sarjakuvat ammentavat inspiraationsa islantilaisesta ja suomalaisesta kansantarustosta, tuoden niitä moderniin aikaan sekä sekoitellen niistä uusia kansantaruja. Näyttelyn taiteilijat ovat Annika K., Broci, Edda Katrín, Elísabet Rún, Einar Valur Másson, Miila Westin, Netta Lehtola ja Vedís Huldudóttir.

Työpajaa ovat olleet järjestämässä ja ohjaamassa toimittaja Atla Hrafney, sarjakuvataiteilija Apila Pepita Miettinen ja folkloristi Jere Poikela.

Työpaja sai Islantilais-suomalaisen kulttuurirahaston apurahaa sekä Hiveworks Comicsin sponsoritukea. Työpaja toteutettiin yhteistyössä Kalevalaisten Naisten Liiton ja Suomen Sarjakuvaseuran kanssa. Sarjakuvista pidetään näyttely myös Islannissa sekä julkaistaan painettu antologia keväällä 2020.

elves_at_the_airport_1